Óïðîùåííàÿ HTML-âåðñèÿ
32
— Oi, vieraita! Meilla ei olekaan pitkaan aikaan kaynyt ketaan kylassa,
Fedja kuuli isoisan aanen takaansa. Han kaantyi mutta ehti nahda vain vi-
lauksen isoisasta.
— Isoisa, Johan korotti aantaan. — Tassa on Fjodor. Me loysimme hanet.
Ja taman.
Johan naytti isoisalle tykinkuulaa.
— Yksi pallonpyoriainen ja yksi ihmisenpoika. Hauskannakoinen pallo.
Mukavannakoinen ihminen. Teodor kuule, muista ottaa sateenvarjo. Tanaan
tulee sade, isoisa hopisi ja katsoi samalla tarkemmin palloa. — Voi tulla jopa
rankkasade.
— Mita meidan pitaa tehda talle? Teodor kysyi ja heilutti palloa.
— Muistakaa! Pylvaskaytavissa ei juoksennella eika ranneissa saa kii-
peilla. Pallo on vanha ja arvokas, eika se ole meidan. Se pitaa siis palauttaa.
Muuten tulee ongelmia. Ja keskiviikkona kaikkien pitaa pesta kadet! Ja sa-
nokaas, missa minun harppini on.
Isoisa viipotti salin perukoille ja kirmasi takaisin kadessaan harppi, pit-
ka kyna ja paksu, vanha kirja.
— Tassa kaupungissa kaiken pitaa olla omalla paikallaan! Siispa, Val-
koinen, Punainen ja Musta, isoisa merkitsi jotakin tarkeana kirjaansa. Fedja
luki kirjan kannesta otsikon ”Luettelo Eremitaasin kissoista”.
— Mutta mita me teemme pallolle? Teodor ei luovuttanut.
— Minapa mietin. Onko hevonen D vitosessa?
Isoisa singahti koyden avulla shakkipoydan paalle ja mietti ankarasti
seuraavaa siirtoa. Han liikutti shakkinappulaa, pomppasi samassa mustan
kissan luo, napaytti sita otsalle ja sanoi:
— Siitas sait! Kissa heilutti narkastyneena hantaansa.
— Jakakaa posti ja kyselkaa, isoisa sanoi ja tasapainotteli yhdella kadella
koysitikkaissa. Toisella kadella han ompeli nappia takaisin liiveihinsa. —
Varokaa kaarme Balamutia. Mina kuulin, etta se on karannut paikaltaan ja
tekee pahoja kaupungissa. Ja pallo, se teidan taytyy palauttaa valittomasti
omalle paikalleen.