Упрощенная HTML-версия
T
oinen
luku
LAHJA
edjan eteen avautui kaytava, joka johti Eremitaasin
syvyyksiin. Kun hanen silmansa tottuivat hamaraan,
han naki, ettei pallo liikkunut itsestaan. Sita tyonsi kak-
si pienta hassunnakoista poikaa, jotka eivat olleet puolta
metria pidempia. Pojat olivat pukeutuneet polvihousuihin ja vanhanaikai-
siin liiveihin, jotka olivat taynna erikokoisia taskuja. Toisella pojista oli pu-
nainen tukka ja pisamia naamassa. Han kantoi selassaan reppua ja hymyili
leveasti. Toinen poika oli tummatukkainen ja kalpeakasvoinen. Han naytti
pelokkaalta.
— Teodor, katso ymparillesi, ole hyva, sanoi tummatukkainen poika.
— Minusta tuntuu, et-t-ta meita seurataan.
— Ala pelkaa, Johan! Se on vain joku lapsi, vastasi pisamanaama. — Hei
siella, naetko meidat?
Fedja hatkahti yllattavaa kysymysta mutta vastasi rohkeasti:
— Tuolla salissa en nahnyt, mutta taalla naen.
Pallo luiskahti pikkupoikien kadesta, kun he kuulivat, mita Fedja sanoi.
— Keita te olette? Teetteko te toita taalla?
— Me olemme ermiitteja. Me emme ole taalla toissa, me asumme taalla.
— Mika ermiitti on?
Pikkupoika, jonka nimi oli Teodor, kaantyi katsomaan toveriaan.
— Kohta taallakin jarjestetaan turistikierroksia. Ensin ne tulevat katoille,
sitten kellareihin ja kohta meidan kotiin.
18