Óïðîùåííàÿ HTML-âåðñèÿ
14
mistaan? Minulta, Semjon Panteleimovitsilta, tivataan, mihin se on havin-
nyt. Se on pakko loytaa! Mina olen ollut palveluksessa jo 70 vuotta, eika mi-
nulta ole koskaan kadonnut mitaan. Kuulan on taytynyt lentaa toiselle puo-
lelle jokea. Tykinpiippu osoittaa siihen suuntaan. Siella minun tykinkuulani
taytyy olla.
Semjon laittoi lippalakin takaisin paahansa, kiristi vyotaan ja juoksi por-
taat alas.
—Voi, voi, voi! raakkui Karl-varis ja lennahti vartiotornin katolle. —Sem-
jon unohti ampua keskipaivan laukauksen. Kaikki on sekaisin! Kuka tietaa,
mita tassa viela tapahtuu!
Mutta kaupunki tohisi aamukiireissaan, ja tuskin kukaan ehti kiinnittaa
huomiota tahan merkilliseen tapahtumaan. Kukaan ei myoskaan nahnyt,
miten Neva-joen toisella rannalla Vaskiratsastaja-patsaan hevonen pelastyi
vaaraan aikaan ammuttua laukausta ja kavahti saikahdyksesta. Samaan ai-
kaan rautainen kaarme sen kavioiden alla liikahti ja alkoi kiemurrella. Me-
talli kirskui, kun kaarme vapautui patsaan rautakuoresta ja sujahti ruohik-
koon.
Pilvettomalle kesataivaalle lipui musta pilvi.
Tykinkuula singahti Eremitaasin toisen kerroksen avoimesta ikkunasta
museon kiiltavalle parketille ja lahti vierimaan eteenpain. Se vaisteli taidok-
kaasti museovieraiden jalkoja ja kierteli hienojen poytien ja nojatuolien ohit-
se. Tykinkuula pyori salista toiseen ja paatyi lopulta museon italialaiseen
saliin, jossa Fedja-niminen pikkupoika odotti kavereitaan.
— Missa kaikki ovat? Meidan piti menna kavereiden kanssa katsomaan
elavaa muumiota ritarisaliin, mutta kaikki ovat kadonneet… Hei! Mika
tuo on?
Fedja tuijotti mustaa rautapalloa, joka pyori lujaa vauhtia saliin ja suun-
tasi suoraan hanta kohti. Se olisi varmasti osunut poikaan, ellei olisi tapah-
tunut jotakin kummallista. Pallo pysahtyi akkia. Se pomppasi ilmaan, lei-
jui siella tovin, kumahti sitten takaisin lattialle ja jatkoi matkaansa toiseen
suuntaan.